keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Päivä yks', kaks', kol'

Blogia on hieman vaikea kirjoittaa ilman nettiyhteyttä. Tulevaisuudessa ei pitäisi tulla samanlaisia ylläytyksiä. Kolmen päivän tapahtumat yhdessä kirjoituksessa, joten pitkä teksti tiedossa.

Maanantaina aamukahvien jälkeen aloitin työskentelemään Vikcyn kanssa uuden työn parissa, tällä kertaa tiedossa oli portin kasausta. Projekti on ollut jo työn alla ennen harjoitteluani, mutta nyt se annettiin meille kahdelle hoidettavaksi. Työskentelimme pitkältki kaksistaan, Shonan käydessä aina välillä antamassa jatko-ohjeita.

Näistä pitäisi portti kasata

Kaavakuva valmiista portista
 Vastuullemme kaatui portin yhteenkasaaminen, mikä olikin aikamoinen urakka. Jokainen osa oli sovitettu tiettyyn kohtaan ja nämä seilasivat toistensa päältä ja alta, joten jatkuva miettiminen oli pidettävä mukana. Aluksi asettelimme kaikki osat summittaisesti piirustuksen päälle yleiskuvan saamiseksi, josta aloimme sitten kasaamaan vaihe kerrallaan. Joitakin paloja piti vielä tässä vaiheessa hienosäätää, joten rälläkkä tuli taas tutuksi kaveriksi.

Malliesmerkki, miten EI leikata rälläkällä.
Hitsaamista työssä oli verrattaen vähän, melkein kaikki osat kiinnittyvät toisiinsa niiteillä, joten merkkaamista ja poraamista riitti melkein kyllästymiseen asti. Kaikki kuitenkin sujui ilman ongelmia ja hyvällä tahdilla, jäipä välissä aikaa juttelullekin, joka oli aikaan sopien ajoittain Halloween-aiheista (Lempihirviösi oli pajalla tiuhaan lennellyt kysymys).

Yksiä harvoista hitsausta vaatineista kohdista. MIG pysyy vielä kädessä

Ensimmäiset osat valmiina ja niittausta odottamassa.

Päätytolppien kanssa työskentelyä. Tässä ollaan jo voiton puolella.
Tämän parissa maanantai ja tiistai vierähtivätkin varsin joutuisaan, paloja asetellessa, vuoroin pois ottamassa ja takaisin laittamassa, hienosäätämässä, poraamassa ja pulttaamassa. Tiistaina Pete otti minut hetkeksi apukädeksi uuden piirustuksen piirtämiseen, jälleen yksi portti tiedossa. Myöhemmin kuulin Colinilta, että minun olisi tarkoitus tehdä kyseinen portti Peten kanssa alusta loppuun. Jää nähtävksi.

Työni oli tussata varsinaiset linjat piirustukseen

Pete Hill ja piirustus. Taustalla Colin (vas.) ja Mark (oik.)
Tänään eli keskiviikkona olikin sitten edessä työnvaihdos, palasin viimeviikkoisten talttojen pariin, tällä kertaa vein ne loppuun ja työstin lyöntipäät valmiiksi. Lauantaina pajalle on tulossa 26 (muistaakseni) seppää opettelemaan sammakkojen tekoa Amerikoista tulevan sepän opastuksella. Täytyy muistaa kysyä, olenko tervetullut itse. Olisi jännä päästä näkemään tämäkin.

Talttojen kanssa pääsin käyttämään ensimmäistä kertaa itse induktiokuummenninta, mikä onkin jännä vekotin. Ei tulta eikä lämpiämisen odottelua, kappaleen saa kuumaksi sekunneissa. Huonot puolet ovatkin kuumentuvan alueen rajallisuus ja sähköiskujen uhka, joita tulikin saatua useampi kappale.

Ylhäällä mallikappale, alhaalla oma ensimmäinen. Vinoon meni.

Taltat tulivat valmiiksi päivän mittaan, mutta sanomista riittää itselleni. Aika ajoin tuntui, kuin olisin tehnyt töitä toisella kädellä, sillä jälki ei ollut jokaisen kappaleen kohdallani mieleeni. Kaikki kyllä ovat käyttökelpoisia, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Tämän työn kohdalla asialle ei enään mahda mitään, mutta tulevaisuudessa pitää panostaa siihen kuuluisaan ajattelutyöhön entistä enemmän. Markia lainatakseni; Aina mieti, tarvitsetko toista lyöntiä? Päivän lopussa minulle jäi hieman vapaa-aikaa, joten lähdin kokeilemaan ideaa, jota ole pyöritellyt vyönsoljesta. Tämä jäi vielä pahasti vaiheeseen, kuvia tulee kunhan on jotain konkreettista näytettävää.

Jäähtymässä.

Hiottu ja valmiina karkaisuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti