lauantai 4. marraskuuta 2017

Sammakoiden tuotantolinja

Huijasin! Kirjoitankin tänään tästä päivästä, oli sen verta mielenkiintoinen kokemus, että jaksa odotella huomiseen.

Pääsin jälleen Colinin kyydillä pajalle, jonne saavuimme yhdeksän aikoihin, missä olikin jo muutama seppä odottelemassa päivän alkua. Tunnin sisään muutkin päivään osallistuvat saapuivat, tutustuen uusiin naamoihin, vaihtaen kuulumisia vanhojen kanssa ja ihastellen näytille tuotuja sammakoita. Lopulta lyhyen aloituksen jälkeen pääsimme varsinaiseen asiaan.

Tällaisia olisi tarkoitus tehdä feat. Roadkill


Kilpikonniakin oli näytillä
Päivän ohjelma oli varsin suoraviivainen ja yksinkertainen. Ensin päivän päävieras, Oregonista tullut seppä Jack Frost esitteli sammakoiden tekoa kahden mallikappaleen verran, kertoen koko prosessin ajan mitä missäkin kohdassa pitää huomioida. Minä ja Vicky haimme parhaat paikat rälläköiden säilytystasanteelta, josta olikin hyvä katsella opetusta yläkulmasta. Itse nappasin muistikirjani mukaan ja kirjoitin ohjeet talteen sitä mukaa kun niitä kerrottiin.


Jack Frost ja sammakkonsa
Esittelyssä meni noin tunti, jonka jälkeen vieraat jakautuivat pareihin ja harjoittelu aloitettiin. Aluksi pajan oma väki vain autteli vieraita löytämään työkaluja, mutta pian minut ja Vicky päästettiin kokeilemaan myöskin sammakoiden tekoa.

Näiden tekeminen onkin varsin hauskaa puuhaa, etenkin kun siitä pääsee jyvälle. Yritän tässä esitellä työn päävaiheittain ja kertoa samalla omasta suoriutumisestani.

Materiaalina oli 30mm nelitötanko ja työkalut olivat varsin yksinkertaiset, vasaran lisäksi ainoastaan kolme talttaa, leikaava, pyöreäreunainen ja yksi silmien tekoa varten.

Ensimmäiseksi kuummennetun tangon päähän tehtiin leikkaus n. 1/3 syvyyteen koko ympärysmitalta

Yksi kulma lyötiin viistoon pääksi, kaksi muuta kulmaa viisteettiin hieman loivemmiksi. Näistä tulee myöhemmässä vaiheessa jalat.

Pyöreäpäisellä taltalla tehtiin kolme uraa vierekkäin, keskimmäinen koristeeksi, kaksi muuta aloittivat jakamaan jalkoja ja kehoa erilleen.

Tavallisella taltalla tehtiin pienet leikkaukset, jotka erottivat etu- ja takajalat toisistaan. Tässä tuli mokattua, selitä lopussa miten.

Jack selittämässä ruokatauolla, miten takajalat piti leikata muotoonsa
Etujalkoja levitettiin taas pyörepäisellä taltalla, silmät ja suu iskettiin paikoilleen ja takajalkojen muokkaaminen lopulliseen muotoonsa jatkui


Seuraavaksi takajalat piti aukaista leikkaamalla, joka meni omalta osaltani täysin metsään, sillä omassa kappaleessani ei ollut tarpeeksi materiaalia tähän, lisäksi talttani lähti vaeltamaan lyömisen aikana, joten lopputulos jätti parantamisen varaa.

Tässä kohdassa totesin jättäväni tämän tähän ja tekeväni vain loppuviimeistelyt, etenkin kun toinen jalka katosi jonnekin kuumennuksen aikana. Viimeinen vaihe oli leikata edestä ja takaa pieni kulma pois sammakon alta, kosmeettista syistä.

Valmista tuli ja voin kyllä sanoa olevani tyytyväinen koko päivään. Mahdollisuus päästä itse kokeilmaan näitä oli viimeinen silaus jo muutenkin hyvään kokonaisuuteen. Sammakon tekeminen oli mielenkiintoinen kokeilu ja hyvä huomautus, kuinka sepän ammatti on jatkuvaa opettelua, käsitykseni mukaan kukaan paikallaolijoista ei ollut tehnyt moista aikaisemmin.

Omaan sammakkooni olen oikein tyytyväinen, ottaen huomioon sen olevan aivan ensimmäinen yritys. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli juuri tuo takajalkojen mokaaminen, joka oli useamman asian summa. Leikkaus, joka erotti etu- ja takajalat oli liian suorassa linjassa kehon kanssa, jonka takia jaloille ei jäänyt tarpeeki materiaalia ja taltan heiluminen loppumuotoilussa sai leikkuulinjan liikkumaan liian ulospäin, jolloin lopputulos oli mitä oli. Ei tämä nyt niin iso juttu ollut, muuten työ onnistui loistavasti. Ensi viikolla taatusti annan toisen mahdollisuuden näille, heti kun aikaa löytyy.

Muiden osallistujien päivän tuotantoa
Sellainen päivä. Reilusti erillainen, todella mielenkiintoinen ja mitä mainioin tapa viettää tyhjä lauantai! Jack oli hyvä opettaja, joka kertoi kaiken selkeästi ja kerralla ja jaksoi pitää kaikkien mielenkiintoa yllä. Muutenkin koko päivän pajalla oli hyvä tunnelma, mikä vain paransi omaakin menoa. Huomenna on paikallinen juhlapäivä, Guy Fawkes Night, jonka kunniaksi kaupunki täyttyy ilotulitteista. Täytyy etsiä hyvä paikka niiden katsomiselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti