torstai 16. marraskuuta 2017

Uutta, vanhaa ja uusintoja

En lähtenytkään Miken ja Craigin mukaan takaisin työmaalle, eikä pajalla ollut minulle aputöitä, joten sain viettää koko omia töitä tehdessäni, vielä luvan kanssa!

Ensimmäisenä viimeistelin vyönsoljen, jota olen muutamana vapaahetkenä väsännyt ja josta olenkin maininnut täälläkin. Materiaalina on 6mm pyörötanko, jonka taoin toiselta puolelta litteäksi. Tästä pohjasta taivutettiin tuen avulla puolipyöreä muoto, jonka molemmat päät käännettiin poikittain runkoon nähden ja porattiin reiät läpi poikkitangolle. Tämän niittasin molemmista kiinni ja laitoin piikin paikalleen.


Ei tämä mitään kauneuskilpailuja voita, piikki on aika löysästi kiinni ja jo tehdessä tajusin, miten tämän olisi voinut tehdä nopeammin, mutta ei näillä väliä tämän kanssa, ensimmäinen kappale kuitenkin.

Olin jo ennen Skotlantiin lähtöä miettinyt oman merkkauspunsselini tekoa ja kerran aikaa oli, tuumasta toimeen. Materiaaliksi löytyi palanen jousiterästä, joka oli jäänyt yli sammakkokurssille tekemistäni taltoista. Muokkaus haluttuun muotoon ei tuottanut ongelmaa, mutta varsinaisen kuvion tekeminen olikin toinen juttu, kyseinen teräs on aivan uskomattoman sitkeää. Viila karkasi koko ajan urastaan eikä metallisahakaan ollut kovin hyvä vaihtoehto. Mietin jo Dremelin tai jonkn samankaltaisen käyttöä, kunnes päätin mennä sillä perinteisellä eli talttaamisella, joka oli loppujen lopuksi paras vaihtoehto, sillä kuvio on pelkkiä suoria viivoja ja negatiivinen.

Tällä tavalla sainkin kuvion onnistumaan ja pienen sähläyksen jälkeen karkaisussa ensimmäinen kokeilu. Kuvio oli ihan onnistunut, mutta jälki oli hieman "haalea" ja Peteltä tuli kommenttia valinnastani tyssätä punsselin pääty isommaksi, joten otin isomman, jo valmiiksi sopivan palan ja aloitin uudestaan. Tämän kanssa meinasi mennä jo hermot, kun kolme kertaa kuvio vioittui tekemisessä, mikä taltatessa, mikä karkaistaessa, kerran pääty murtui kokeilussa. Viimeisestä tuli kuitenkin tarpeeksi hyvä ja päätin jättää tämän tähän, ettei hermot mene lopullisesti. Kokeilussa kuvio näytti oikein hyvältä, tällä kelpaa omat työnsä merkitä tulevaisuudessa.

Mallin pohjana tekijän mielikuva Hiidenhirvestä
Tätä tehdessäni sain idean ottaa uusiksi yhden ensimmäisistä töistäni, Jormungandr-patsaan, kun taitoa on kertynyt viime yrittämästä. Sain rungon aluilleen, mutta tämä jäi vielä vaiheeseen.

Päivän isoin yllätys oli kun Pete huikkasi minut ahjojen luokse ja länttäsi minulle käteen kaksi tekemistäni taltoista. Hetken luulin joutuvani tekemään jotain korjaustöitä näille, kunnes Pete sanoi antavansa ne minulle kotiinviemisiksi. Kiitos paljon, näille tulee varmasti käyttöä.


Tämä päivä oli tervetullut yllätys, juuri kun eilen pääsin mainitsemasta, että en ole ehtinyt toteuttamaan omia ideoitani. Nyt ollaan hyvillä mielin, vielä huomenna puolikas päivä ja viikonloppun viettoon. Tosin olen suunnitellut jääväni pajalle vielä päivän jälkeen, jos kukaan työntekjöistä on jäämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti