torstai 9. marraskuuta 2017

Uusi työ, uusi työkalu

Tuli sitten isompiakin töitä tehtyä.

Aamukahvilta palasin suoraan avaimenperien pariin, jotka sainkin tehtyä vahausta myöten loppuun kahvitaukoon mennessä. Näiden parissa näprääminen alkoi jo käymään tylsäksi, mutta Colin tuli välillä toteamaan, että tämän tapaiset työt ovat hyviä hinta-vaiva suhteella, paja myy näitä £5 kappalehintaan, joka onkin aika hyvin, ottaen huomioon, että kokenut seppä tekee tällaisia 100 kappaletta muutamassa tunnissa, oikeilla työkaluilla tietenkin. Tämä pisti miettimään ja sai katsomaan näitä hieman eri näkökulmasta. Tottahan se on, monesti seppien kanssa puhuessa markkinoilla juuri tällainen pikkutavara myy helpoiten.

Tauolta päästyä Colin antoi minun jopa valita kahden työn väliltä, viilausta taikka taivutusta. Otin taivutuksen, joka tällä kertaa käsitti hiililaatikon koristeosien taivuttamista muotoonsa. Oli kiva työ, pääsin käyttämään ruuviprässiä, jolla paksummankin materiaalin taivutus sujuu helposti. Ensimmäisen kappaleen kanssa meni hieman opetellessa, mutta toinen tuli tehtyä hyvällä tahdilla ja lopputulos oli miellyttävän tarkka omaan silmään. Harmi vain, että aika loppui kesken, sillä lounastunti tuli aivan liian nopeasti.

Taivutusten piirustukset, materiaali ja vasemmalla ensimmäinen mallikappale

Ruuviprässi 'Fly press'

Taivuttamisen välissä piti oikoa rautaa, jonka prässääminen oli vääntänyt vinoon

Loppupäivä menikin sitten uuteen työkaluun tutustuessa, pajan hiekkapuhaltimeen. Ei muuten uusi tuttavuus, hiekkapuhallusta on tullut tehtyä jo koulussa, mutta pienen talon kokoinen puhallustila ja sammutusletkun kokoinen puhallin tekevät työstä aivan erilaista. Lisäksi puhaltaessa joutuu käyttämään suojakypärää, joka eristää käyttäjän muusta tilasta ja jolle on oma ilmansyöttö. Tämä viimenen kohta sai minut hermostuneeksi, joka kylläkin unohtui melkein heti aloitettua.

Puhaltaminen on yllättävän hauskaa, kun siitä pääsee jyvälle. Tämän kokoluokan puhaltimella saa isotkin kappaleet tehtyä varsin nopeasti ja pienellä vaivalla. Omalla kohdalla kypärän käyttö sai mielikuvituksen liikkeelle, astronautteja ja sukeltajia ajatellen työssä meni pari tuntia heilahtaen. Ikävin vaihe käyttämisessä on tilan puhdistaminen, sillä kaikki puhalluhiekka (oikeastaan alumiinioksidia) pitää lakaista pois takaisin säiliöönsä, joka onkin sitten raskain vaihe kaikista. Onneksi on lapio.

Puhallushuone. Puhallusletku kulkee kahta seinää pitkin koukuilla

Taas uusia töitä ja uusia työkaluja. Sekä ruuviprässi ja puhallushuone olivat uusia tuttavuuksia, mutta molemmat todella hyödyllisiä, etenkin täällä, missä portteja ja aitoja ja kaiteita tehdään tiheässä tahdissa.
Suojahuppu-kypärä-yhditelmä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti