Voisin melkein lopettaa tähän, koska muuta en koko päivänä tehnytkään. Halusin kaikkien onnistuvan, tiistai oli vielä selkeästi mielessä, joten vedin vaihdetta pienemmälle ja tein kaiken rauhallisemmalla tahdilla. Materiaaliksi minulle lykättiin vanha auton lattajousi, joka piti paloitella ja venyttää kahdekankulmaiseksi tangoksi. Tämä oli oikein hyvää työstämisen ja työtapojen harjoittelua, lisäksi sain olla koko päivän ahjolla, mikä ei ole huono juttu.
Yksi lukija pyysi minua esittelemään välineitä ja työvaiheita, joten seuraavaksi
Talttapohjan takominen
TarvitaanPihdit
Materiaali (kuvassa jo hieman työstetty)
Mallikappale
Palava ahjo
Iso ja häijy konevasara
Isompi ja häijympi konevasara
Leikkaa materiaali |
Jousen pala tyssätään suorakulmioksi konevasaralla. Mark näyttämässä mallia |
Suorakulmio venytetään ja ohennetaan taas konevasaralla |
Melkein valmis. Kohta tästä tehdään kahdeksankulmioinen |
Valmis pohja, seuraavaa tekemään |
Asia jota en ollenkaan muistanut koulusta oli kuinka kovaa tavaraa jousiteräs voi olla. Rälläkän katkaisulaikkoja meni kourallinen ja viiteen pohjaan koko päivä, mutta otinkin varmuuden vuoksi hitaammin, sillä halusin välttää virheitä. Mark opasti minut alkuun ja muistuttikin, kuinka tärkeää on katsoa omaa työtänsä ja aktiivisesti miettiä, tarvitseeko kappaletta vielä käsitellä. Suurimman osan ajasta sain työskennellä itsenäisesti, mikä olikin mukavaa tiettyyn tappiin asti, kun ajatuksen alkasivat karkailemaan muualle. Olin kyllä omaan jälkeeni tyytyväinen eikä Markiltakaan tullut negatiivista sanottavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti